Tuomo Ranskassa -  UTMB World Series TDS

TDS (Traces des Ducs de Savoie) polkujuoksu on 145 km pitkä ja 9100 nousumetriä sisältävä UTMB World Series -osakilpailu. Vaativuudeltaan tämä on luokiteltu erittäin vaativaksi. Startti oli maanantai yönä kello 00.00, joten heti oli pimeää. Ja 2 km jälkeen suoraa nousua vuorelle 2400 metriin. Energiaa olisi pitänyn ottaa enemmän - meinasi käydä heti alkuun ikävästi.

Beautiful, technical, wild, demanding, there are not enough adjectives to describe the TDS.

Tultiin välillä vuorta alas ja uutta rinnettä ylös. Jonoutumista oli. Ensimmäiseen huoltoon jäi aikaa 6 minuuttia sen vuoksi, kun vuoren kapeilla poluilla seisottiin jonossa.

Matka jatkui ja yö alkoi väistyä. Alkoi hyvä alamäki ja sai kunnolla juosta. Lähdössä olin sijalla 1600 tai jotain. Aamu valkeni ja kauniit maisemat virkistivät. ”Puskassa” käynti, geelejä ja vettä... Tietäjät tietää.

Lähestyin St Bernandin huoltoa hyvällä askeleella 8 aikaan. Takaa kuulin Suomea. Mies Lahdesta tuli takse jonoon. Nopea huolto, josta vettä, leipää, kuivakakkua ja menoksi. Kohti Sant Mauritzia.

Kuumuus. Puskaa. Jalka liikkuu hyvin. Mauriz ja karseen kuuma. Perushuolto. Aika nopeasti. Ja sitten haastetta kohti, korkein nousu. Sen aloitus noin 11.14. Sauvakävely-moodi päälle. Ohitin ensin pari. Sitten 5. Olivat tyyppejä, jotka olivat juosseet minusta ohi aiemmin. Koko ajan pidän omaa vauhtia. Aina vaan tulee selkää vastaan. 1 h jälkeen pieni 3 minuutin tauko. Vuori vaan jatkuu... Selkiä vastaan... Kilpailijoita paljon polun varressa... Nousen edelleen.

Karim tulee taas... Ja menee menojaan. Nyt Ilkka liitty seuraan. Tässä vaihessa luen Ollin viestin että 151 sijaa nousin rinteessä. 4 h tuo nousu kesti. Tultiin huipulle ja siitä alas. Paikka, jossa vuosi sitten kilpailija kuoli pudotessaan reitiltä. Kohta meni hyvin. Tässä sitten edettiin perustekemisellä aina 19.30 saakka, jossa oli huolto ja siitä taas kohti yötä. Nousu kesti jälleen 3 h! Kuva 85 km kohdalla.

Rakot jaloissa ja taas nälkä rasitetta ja sitä sitten geeleillä yms. hoitamaan. Edessä toinen yö ja 9 km laskua... Se oli jyrkkää ja kivistä. Ei pystynyt kuin kävellä. Siinä oli myös tyly jyrkänne. Huoltopisteen odotus alkoi, koska siellä saisin puhtaita kamppeita ja syötävää. Ja matka oli pitkä. Lasku tuntui loppuvan ja aina vaan tuli uusi lasku. Huolto sitten vihdoin kohdalle. Totaali nälkä. Pastaa. Oksennusta oli jo suussa... Siitä sitten varovasti lisää evästä ja muuta huoltoa. Ilkka edelleen messissä. Olin 10 sek. miettinyt huoltoon tullessa, että tämä jää tähän.

Huollon jälkeen alettiin odottaa jo aamua. Sitä ennen taas mäkeä ylös. 1300 metriä nousua ja se oli JYRKKÄ. Lopulta aamu valkeni. Molempia nukutti. Se kesti 1/2 h. Mutta ajatus jäikin uneen. Déjà-vu-ilmiö tuntui tulemaan kuvioihin. Olen kokenut tämän... Ja niitä riitti. Yöllä oli vain T-paita ja silti oli lämmin. Ja päivästä tuli kuuma.

Edettiin tasaisesti. Lähestyttiin toiseksi viimeistä huoltoa ja oltiin tultu mäki alas mulle kovaa vauhtia. Henkisesti valmistuin tuon mäen nousuun ja vaativaan jyrkkään laskuun. Huoltoteltta oli kuin sauna. Ilkka voi pahoin ja yritti syödä. Mentiin huollosta kohti viimeistä nousua. Odottelin about 40-45 minsaa, että pääseekö kaveri lähtemään. Ei pystynyt. Jatkoin matkaa.

Pääsin nousun alle. Olipa sitten taas 1270 metriä nousua suoraan edessä. Noin 10 kilpailijaa lähti ennen minua. 1-7 minuutia ennen. Sauvakävely-moodi päälle. Ja taas alko selkää näkyä. Mäki ylös ja 1.04 meni aikaa. Ohitin kaikki, jotka oli mäessä samaan aikaan. Ja laskut sitten kohti vikaa huoltoa.

Viimeiset 8,6 km. Ei ollu helppoa pätkä sekään. Mutta aloin juoksemaan heti, kun maasto salli. Kuuma oli ja ilman ylimääräistä vesipistettä moni olisi ollut pulassa. Vihdoin viimeinen huolto ja viimeinen déjà-vu -ajatus . Kuumuuden takia olin huollossa sitten ”riittävästi” - kävin myös veskissä - ja vikat 7 kilsaa alkoi. Siitä etenin kävely-juoksua Chamonix'iin ja kohti maalia.

Siinä se matka taittui. Jalat jo painoi. Maalisuora! Ari juoksi vastaan ja juostiin kohti maalia. Väkeä oli paljon. Kannustus koko matkan maaliin oli valtava. Ihan kuin joku urheilija saapumassa maaliin isoissa kisoissa. Tippa valui silmistä. Askel tuntui kevyeltä. Ja maali!!!

Vastassa monta tuttua ja apuvoimia majapaikkaan pääsemiseksi. Sampo ja Mika kämppiksinä kanto mun kisavermeet.

Miten siis meni? Jos uusiksi tulisin, niin juostavat pätkät todellakin juoksisin, koska tälle tasolle niitä on vähän. Harhat voisin pitää.